Veronpalautukset ennakkoon

Voit hakea veronpalautusta vastaavaa lainasummaa ja saada veronpalautukset ennakkoon.

Veronpalautus aina joulukuussa

Veronpalautusta saa jos on maksanut liikaa veroja suhteessa omiin tuloihin vuoden aikana. Veronpalautus on siis ylimääräistä veroa, joka on maksettu verovuoden helmikuusta marraskuuhun.

Edellisen verovuoden ennakonpalautukset maksetaan aina joulukuun alussa. Veronpalautukset ovat pankkitileillä aina saman päivän aikana, 5. joulukuuta.

Sen, kuinka paljon saa veronpalautusta, voi tarkistaa omasta veroilmoituksestaan. Veroilmoitus lähetetään kotiosoitteeseen aina vuoden alussa. Veroilmoituksesta voi tarkistaa veronpalautuksen summan sekä sen tilinumeron, johon veronpalautukset maksetaan. Veroilmoituksesta selviävät myös mahdolliset veromätkyt eli jäännösverot. Mätkyjä määrätään, jos henkilö on maksanut tuloistaan liian vähän veroa vuoden aikana. Veronpalautuksilla ja veromätkyillä tilit tasataan jälkeenpäin.

Verottaja ei tarjoa ennakonpalautusta

Suomen verotoimisto ei tarjoa koskaan veronpalautuksia ennakkoon. Veronpalautukset maksetaan jokaiselle tiettynä päivänä ja samaan aikaan. Tämä on tärkeää muistaa.

Moni firma mainostaa netissä ”veronpalautukset ennakkoon”-nimellä, mutta kyse ei ole todellisuudessa ole ennakkoon saatavista veronpalautuksista. Kyse on lainasta jonka takaisinmaksupäiväksi vain sovitaan veronpalautusten yleinen maksupäivä. Ja koska kyseessä ei tietenkään ole ilmainen laina, maksetaan tuona päivänä takaisin myös lainalle kertyneet korot.

Veronpalautussumma maksetaan myös aina kerralla kokonaisuudessaan, eli sitä ei voi nostaa osissa.

Verohallinnolta voi toisaalta hakea maksuaikaa veroille. Maksuvaikeuksissa oleva henkilö voi hakea lisäaikaa verojen maksamiseen ja hakeutua maksujärjestelyyn.

”Veronpalautukset ennakkoon” -pikavipit

Veronpalautuksia ei voi siis saada verottajalta ennakkoon, vaan ”veronpalautukset ennakkoon” ovat nettilainapalveluiden tarjouksia lainasta veronpalautuksia vastaan.

Lainantarjoajat, jotka toimivat netissä, voivat antaa pikavipin veronpalautusta vastaan. Tällöin veronpalautus siis toimii lainan takuuna.

Pikavippiä veronpalautuksia vastaan voi hakea kuka tahansa yli 20-vuotias, jolla ei ole maksuhäiriömerkintöjä.

Useimmat pikalainat eivät myönnä pieniä lainasummia, vaan minimilainasummat ovat noin 100 euroa. Jos olet siis saamassa veronpalautuksia 100 euroa tai enemmän, voit hakea veronpalautusta vastaan pikalainan nettitarjoajalta.

Pikavipin saa pääsääntöisesti hyvin nopeasti. Lainahakemukset käsitellään yleensä samana päivänä aikana ja rahat tilille saa jo heti seuraavana arkipäivänä. Tämä voi olla siis houkutteleva tarjous, kun tietää saavansa joulukuussa veronpalautuksia.

Onko Veronpalautukset ennakkoon -vippi kallis?

Nettilainat voivat tarjota hyvinkin edullisia lainoja ensiasiakkaille. Pikalainoissa on kuitenkin usein hyvin tiukat lainaehdot ja tarjoukset ovat tarkoin rajattuja.venelaina

Pikavippi voi olla kuluton jos laina on pieni, laina-aika on lyhyt ja sen maksaa sovitusti heti takaisin.

Pääsääntöisesti kuluttoman lainan voi saada ensiasiakas, joka ottaa lainaa maksimissaan 2 500 euroa muutaman kuukauden laina-ajalla.

Esimerkiksi ”Veronpalautukset Ennakkoon” -lainoina mainostetut pikavipit ovat edullisia vain jos laina-aika ei veny yli veronpalautuspäivämäärän. Jos lainaa ei maksa heti takaisin veronpalautuspäivänä, korot ja kulut voivat nousta hyvinkin paljon.

Lainoja kannattaa aina vertailla tarkasti ennen lainasopimuksen tekemistä. Erityisesti netistä haettavien lainojan välillä on suuria eroja niiden kuluissa ja koroissa.

Jotta säästyt yllättäviltä piilokuluilta ja koron nousuilta, vertaile lainoja Financer.com -sivuilla ja katso muiden asiakkaiden kokemukset lainatarjoajasta.

Kirjoittajasta

Vuoden suosituimmat lainanantajat

Haluamme nostaa esiin lainanantajat, jotka ovat saaneet asiakkailta parhaat arvostelut. Nämä rahoitusyhtiöt tai pankit ovat tällä saaneet käyttäjiltä parhaat arvostelut.

(perustuu 15 arvosteluun)

(perustuu 32 arvosteluun)

(perustuu 20 arvosteluun)

Vertaile kaikki lainat

Financer.com Facebookissa

Seuraa meitä Facebookissa

×

Anna arvosana palvelulle Veronpalautukset ennakkoon