• Etusivu
  • Uutiset
  • Luottotietojen palautuminen – miten saada luottotiedot takaisin?

Luottotietojen palautuminen – miten saada luottotiedot takaisin?

1 minuutti

Maksuhäiriömerkintä eli niin sanottu luottotietojen menettäminen on monella tavalla elämää vaikeuttava tapahtuma. Maksuhäiriömerkinnän kanssa on lähes mahdotonta saada esimerkiksi lainaa tai luottokorttia. Tavaroiden ostaminen osamaksulla sekä jopa asunnon vuokraaminen muuttuvat nekin erittäin vaikeiksi.

Luottotietoihin tulee merkintä, kun maksamattoman laskun tai velan perintä on siirtynyt käräjäoikeuteen ja sitä kautta ulosottoon. Pelkistä perintäkirjeistä ei siis vielä merkintöjä tule.

Maksuhäiriömerkintää ei voi hankkia itselleen huomaamatta, sillä merkinnästä ilmoitetaan aina kirjeitse. Tämän kirjeen yhteydessä ilmoitetaan myös merkinnän voimassaoloaika.

Merkintä luottotiedoissa voi tuntua maailman kaatavalta ongelmalta, eikä se pikkujuttu olekaan. Merkintä ei kuitenkaan seuraa koko loppuelämää, vaan luottotiedot on myös mahdollista saada niin sanotusti takaisin ja merkintä poistettua.

Luottotiedot takaisin

Tyypillisesti maksuhäiriömerkintä poistuu kahden vuoden päästä siitä, kun ulosotossa olleet velat on maksettu. Jos tuona aikana hankkii uuden merkinnän, pidentää se ajan neljään vuoteen.

Niin sanotun suppean ulosoton ollessa kyseessä merkintä poistuu heti kun velka on maksettu.

Maksuhäiriömerkintöjen poistumista ei valitettavasti voi millään keinoilla nopeuttaa.

Kaikki velat vanhenevat ennen pitkää

Vaikka velkoja ei koskaan maksaisikaan, on kaikilla veloilla vanhentumisaika. Jos velkoja on yritys tai yhteisö, vanhenee velka 20 vuodessa. Jos velkoja on yksityishenkilö, on aika enimmillään 25 vuotta. Vanhentumisajat ovat siis sen verran pitkiä, ettei elämäänsä kannata niiden varaan suunnitella.

Vinkkejä maksuhäiriön kanssa elämiseen

Maksuhäiriömerkintä säilyy 2-4 vuotta, ja sen aikana tilanteeseen on vain yritettävä sopeutua. Esimerkiksi asunnon hankinnassa voi hyödyntää asunnon laittamista puolison nimiin tai ulkopuolisen takaajan hankkimista. Aina tämäkään ei välttämättä auta.

Jos maksuhäiriömerkintä on aiheutunut vuokravelasta, on asunnon saaminen entistä vaikeampaa. Jos velkaa on sekä vuokrasta että muista lähteistä, kannattaa ensimmäisenä maksaa vuokravelat pois. Näin saattaa hieman helpottaa asunnon saamista.

Lainat ja luottokortit ovat käytännössä mahdottomia saada, joten elämä kannattaa mitoittaa niin ettei ylimääräisiä lainoja tarvitse.

Ulosotto & maksuhäiriömerkintä – mikä on ulosotto?

Ulosotto on toimenpide, joka käynnistyy kun velat tai laskut jättää tarpeeksi pitkäksi aikaa maksamatta. Kyseessä on oikeuden päätöksellä tapahtuva toimenpide, johon vaaditaan myös velkojan aktiivisuutta. Lisää ulosotosta voit lukea täältä.