Exclamation Mark IconEi yhteistyössä kanssamme.

Esittelyssä Danske Bank

Danske Bank on monipuolisten palvelujen pankki yrityksille ja yksityishenkilöille. Pankki tekee yhteistyötä monen  tahon kanssa. Esimerkiksi Fennia ja Danske Bank tarjoavat yhdessä vakuutuksia alennuksella ja kiinteistöjä välittävä Kiinteistömaailma auttaa Danske Bankin asiakkaita asuntoasioissa.

Pankin lainatuotteet kattavat erilaiset lainat aina opintolainasta asuntolainoihin saakka ja lisäksi pankki myöntää erilaisia Visa- ja Mastercard-maksukortteja. Sijoittajalle Danske Bank tarjoaa apua osakesijoittamisen ja rahastosijoittamisen muodossa ja pankista löytyy myös useita säästötilejä ja -rahastoja.

Yleisesti ottaen pankin palvelut toimivat hyvin ja suomalaisten Danske Bank kokemukset ovat pääosin hyviä. Danske Bankin asiakaspalvelu on saanut kuitenkin moitteita joiltakin asiakkaitalta. Vuonna 2016 korotetut palvelumaksut ovat osa syy asiakkaiden tyytymättömyyteen. Toisten mielestä taas palvelumaksut ovat oikeutettuja ja pankin asiakkaat saavat rahalleen vastinetta, sillä esimerkiksi verkkopankki toimii erityisen hyvin. Ja liittymällä Danske Bankin etuohjelmaan eivät palvelumaksut ole yhtä suuret.

Danske Bankin pitkä historia

Danske Bank Oyj on tanskalaisen Danske Bank -konsernin tytäryhtiö. Konserni on perustettu jo vuonna 1871 ja sillä on toimintaa useissa maissa. Suomessa Danske Bankin historian voidaan katsoa alkaneen jo vuonna 1887, jolloin Postisäästöpankki perustettiin. Postipankista muuttui mutkien kautta Sampo Pankki vuonna 2001. Danske Bankin nimellä pankki alkoi toimia vasta vuonna 2012, kun entiset Sampo Pankin konttorit vaihtoivat yrityskaupan myötä nimensä Danske Bankiksi.

Maailmanlaajuisesti konsernilla on yli 23 000 ja Suomessa työntekijöitä on 1 800. Suomessa Danske Bank palvelee lähes miljoonaa henkilöasiakasta ja lisäksi 90 000 yritys- ja yhteisöasiakasta. Vuonna 2012 Danske Bank oli Suomen kolmanneksi suurin pankkiryhmä 11 % osuudella luotoista ja 13 % osuudella talletuksista.

Kokonaisvaltaista pankkipalvelua

Danske Bankin peruspalveluihin kuuluu korttien ja tilien lisäksi erilaiset verkkopalvelut, MobilePay -mobiilimaksupalvelu ja erityiset palvelupaketit. Palvelupaketit on tarkoitettu nimenomaan Danske Etuohjelman jäsenille ja ne sisältävät pankkiasioiden hoitamista helpottavia palveluita.

Pankin asiakkaiden ei tarvitse asioida pelkästään konttorissa, vaan Mobiilipankki, Tablettipankki ja puhelinpalvelu mahdollistavat omien raha-asioiden hoitamisen missä ja milloin vain. MobilePay-sovelluksen avulla taas voit maksaa ostokset puhelimellasi.

Päivittäisten raha-asioiden hoito sujuu kuitenkin vallan hyvin tavallisella Danske Bankin käyttelytililläkin. Tilivaihtoehtoja on kuusi yhdeksän:

  • Danske-tili. Tavallinen käyttötili arjen rahankäyttöön. Voit liittää Danske-tiliin maksukortin ja hoitaa maksut myös verkossa. Tili sopii mainiosti palkan ja muiden tulojen vastaanottamiseen.
  • Turvatili. Ilmainen säästötili pahan päivän varalle. Halutessasi voit tehdä myös säästämissuunnitelman. Säästöillä on 0,3% korko ja 5 ilmaista nostoa vuodessa. Talletuksia voi tehdä rajattomasti.
  • Tavoitetili. Lyhytaikainen säästötili, jonka voi avata itse verkkopankissa. Tilistä ei peritä kuukausimaksua. Voit tehdä 10 maksua vuodessa ilmaiseksi. Säästä vähintään 20 euroa kuukaudessa ja saat säästöillesi 0,3% koron. Lisäksi säännöllinen tallettaminen oikeuttaa bonuksiin.
  • ASP-tili. 15-39 -vuotiaille tarkoitettu säästötili nimenomaan ensiasunnon hankintaa varten. Yli 18-vuotiaan ASP-tilille voivat tallettaa vanhemmat ja isovanhemmatkin, jotta säästäminen sujuu nopeammin.
  • Kultapossusäästötili. Vanha tuttu lasten ensimmäinen oma pankkitili, jolle myös läheiset voivat tallettaa. Korko on kiinteä 0,3 % peruskorko. Lisäksi maksetaan 0,3 % bonuskorko, jos tilille talletetaan säännöllisesti vähintään 30 euroa kuukaudessa.
  • Etutili. Etuohjelmaan kuuluva säästötili, jonka korko kasvaa sitä mukaa kun ohjelman jäsen etenee etutasoilla. Tililtä voi nostaa rahaa aina halutessaan, mutta korkoa ei makseta kuukautena, jolloin teet noston.

Etuohjelmaan voi liittyä kuka tahansa Danske Bankin asiakas yksinkertaisesti verkkopankissa, puhelimitse tai konttoreissa. Etuohjelmassa on neljä eri tasoa. Lisäksi nuorille ja opiskelijoille on omat etuohjelmansa. Etuohjelmaan liittyminen tuo mukanaan monenlaisia etuja, kuten Etutili, alennuksia vakuutuksista sekä henkilökohtaista palvelua Danske Bankin asiantuntijoilta.

Danske Bankin maksukortteja on useita erilaisia ja voit lisätä niihin muitakin ominaisuuksia. Luottokorteissa vaihtoehtoja ovat matkavakuutuksella varustetut MasterCard Platinum ja MasterCard Gold sekä luotto- ja pankkikortin yhdistelmä MasterCard Credit/Debit. Tavallisia pankkikortteja ovat MasterCard Debit ja MasterCard Debit Online. Jälkimmäinen on debit-pankkikortti, joka sopii myös verkkokaupoissa maksamiseen.

Halutessasi voit liittää korttiin myös K-Plussa -ominaisuuden, joka kerryttää K-Plussa -pisteitä aina kun asioit K-Plussa-liikkeissä. Jos taas matkustat paljon esimerkiksi työn puolesta, Finnair Plus Visa Gold on luottokortti matkavakuutuksella, jolla kerrytät Finnair Plus -pisteitä kaikista tekemistäsi ostoksista.

Voit hoitaa Danske Bankissa valuutanvaihdon ja ulkomaan maksut useimmiten hyvinkin edullisesti. Lisäpalveluihin kuuluuvat myös kuolinpesän hoito sekä talletussuoja, jonka kaikki pankin asiakkaat saavat automaattisesti tilille säästetyille varoille. Talletussuoja suojaa pankin asiakkaan rahat 100 000 euroon saakka, vaikka pankki menisi konkurssiin.

MobilePay

Danske Bankin mobiilimaksamiseen tarkoitettu sovellus Mobile Pay on noussut nopeasti suosituimmaksi mobiilimaksutavaksi Suomessa. Mobile Pay mahdollistaa helpot rahansiirrot yksityishenkilöiden välillä, ja sillä voi nykyisin myös maksaa ostoksia monessa paikassa. MobilePaysta voit lukea lisää täältä.

Danske Bankista lainaa joka tarpeeseen

Moni lainaa rahaa pankista suurempiin tai pienempiin hankintoihin. Danske Bankilla on useampia eri vaihtoehtoja silloin, kun tarvitset lainaa asuntoa, autoa tai muita hankintoja varten.

Asuntolainoja on ASP-lainan lisäksi 3 erilaista:

  1. Asuntolaina Perus
  2. Asuntolaina Vakaa
  3. Asuntolaina Vakaa Plus

1.Perustason asuntolainaan kuuluu 25 prosentin alennus ensimmäisen vuoden maksusta, mutta Vakaa ja Vakaa Plus antavat lisää etuja lyhennysvapaista kuukausista korkosuojaukseen ja lainamuutoksiin asti. Viitekorko kaikissa asuntolainoissa on Euribor.

Kulutusluotot

Käyttölaina ja kertalaina sopivat pienempiin ostoksiin, kuten auto tai kodin kunnostaminen. Käyttölaina on vakuudeton luotto enintään 10 000 euroon asti. Voit nostaa ja maksaa lainaa takaisin miten sinulle vain sopii ja se on uudelleen käytettävissäsi takaisinmaksun jälkeen. Kertalainaa voi hakea yli 10 000 euron hankintoihin, mutta sitä varten tarvitaan kuitenkin vakuus ja velkakirja. Takaisinmaksusta ja laina-ajasta sovitaan erikseen.

Danske Bankin erikoisuus on Danske Haavelaina. Kyseessä on pienempi kertaluotto, jonka saa ilman vakuuksia. Haavelaina ei siis vaadi muuta omaisuutta vakuudeksi. Se sopii hyvin arjen kulujen hoitoon erityisesti muuttuvissa elämäntilanteissa. Lainan takaisinmaksu tapahtuu erissä ja marginaali on alkaen 5 prosenttia.

Voit jättää Danske Bankille lainahakemuksen netissä tai keskustella pankin lainaneuvojien kanssa vaikkapa lainaturvasta tai asustosäästämisestä. Mikäli et ole varma, mikä on juuri sinulle paras Danske Bank laina, kokeile pankin lainalaskuria. Katso myös Financer.comin oma lainalaskuri.

Vertaile kaikki lainat tästä

Säästä ja sijoita Danske Bankin avulla

Vaikka olisit aivan aloittelija säästämisessä, Danske Bankilta saat tietoa säästämisestä ja sijoittamisesta yleisesti. Voit säästää itseäsi, lapsiasi tai eläkepäiviä varten säästötilien avulla tai sijoittamalla rahat. Sijoittaminen tekee sijoitussummien kasvusta mahdollisesti suurempaa kuin tileille tallettaminen, mutta toisaalta taas riskit ovat suuremmat.

Danske Bankin sijoitusvaihtoehtoja ovat erilaiset rahastot, osakkeet ja sijoitusobligaatiot. Danske Bankilta löytyy Suomen laajin rahastovalikoima. Muita vaihtoehtoja ovat mm. joukkolainat ja vakuutussäästäminen. Voit seurata sijoitustesi kehitystä verkkopankissa ja tarpeen tullen kääntyä sijoitusneuvojien puoleen.

Danske Bank ja Fennia – vakuutukset samasta paikasta

Jos haluat keskittää pankkipalvelut ja vakuutukset, Danske Bank on hyvä valinta.

Pankki tekee yhteistyötä vakuutusyhtiö Fennian kanssa. Voit hankkia vakuutukset koko perheelle ja omaisuudelle.

Lisäksi Danske Bankin Etuohjelmaan kuuluminen tuo etuja vakuutusten hankintaan liittyen: etuohjelman jäsenet saavat jopa 20 prosentin alennusta Fennian vakutuuksista sekä VIP-palvelua yhdestä ja samasta puhelinnumerosta.

Danske Bankin asiakaspalvelu

Danske Bank palvelee asiakkaitaan chatin, sähköpostin sekä puhelimen välityksellä.

Yleisissä asioissa palvellaan arkisin klo 8-18, mutta esimerkiksi säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvissä asioissa vain klo 9-17.

Helpointa ja nopeinta on ottaa yhteyttä chatissa, jolloin ei tarvitse odotella puhelimessa jonotusmusiikkia kuunnellen tai vahdata milloin vastaussähköposti saapuu.

Oliko artikkeli hyödyllinen?

  • 0 / 1 lukijan mielestä tämä artikkeli oli hyödyllinen


    Kokemuksia yrityksestä Danske Bank

    Danske Bank on asiakkaiden arvostelujen perusteella sijalla 85 kaikista 92 yrityksistä katsottuna. Tämän yrityksen luokitus on 1.5, joka perustuu yhteensä 15 arvosteluun. Arvostelujen perusteella yrityksen heikkous on Asiakaspalvelu ja parhaiten arvostelu osa-alue on Verkkosivut ja helppokäyttöisyys.
    Asiakasarvostelut
    Rajoita hakua Close Icon
    Kaikki arvostelut
    Luottokorttiarvostelut
    Säästötiliarvostelut
    Asuntolaina-arvostelut
    Lajitteluperuste Close Icon
    Uusin
    Parhaat arvostelut
    Huonoimmat arvostelut
    Hyödyllisin
    J
    jaska_farai 1 arvostelu | kesäkuu 8, 2022
    Yleisarvostelu
    Plussaa
    Sain asuntolainaani parhaan koron Danske bankista ja muutenkin esim verkkopankki on kohtuu hyvin toimiva ja ulkopuolisten maksujen välittäminen ja tunnistus toimii pääasiassa hyvin
    Kehitettävää
    Asiakaspalvelu on mennyt parin viime vuoden aikana aivan luokattomaksi. Tällä hetkellä minulla on kadonneen kortin uusintaa koskeva kysymys verkkopankissa vastaamatta kolmatta viikkoa. Ennen niihin vastattiin usein saman päivänä. Puhelimella en edes viitsi yrittää soittaa kun viimeksi kesti yli kaksi tuntia jonossa. Konttorille on turha edes yrittää kun on auki kaksi tuntia päivässä kahtena päivänä viikossa. On todella lähellä, että pankki vaihtuu pian, vaikka olen ollut Danske bank/Leonia/Postipankki asiakas syntymästä asti.
    Lähetä
    Lähetä vastaus
    O
    OPonPARAS 2 arvostelua | huhtikuu 25, 2022
    Yleisarvostelu
    (Muokattu)
    Plussaa
    Ei ole paljon häiriöitä.
    Kehitettävää
    Asiakaspalvelu IHAN SURKEAA! Varmasti suomen hitain asiakaspalvelu! Yli tunnin puhelimessa ilman vastausta?! Ja konttoreita ei ole kun muutama ja niihin pitää varaa aika ja lähin aika 2 kuukauden päästä?! Verkkopankkia ei ole uudistettu yhtään, näyttää ihan joltain 2000-luvun nettisivulta HYVÄT IHMISET VAIHTAKAA OP:LLE
    Lähetä
    Lähetä vastaus
    J
    johanna_westling 1 arvostelu | maaliskuu 15, 2022
    Yleisarvostelu
    Plussaa
    Ei löytynyt plussaa tällä kertaa.
    Kehitettävää
    Asiakaspalvelu ei toimi, vastaus 'en voi tälle mitään' ei riitä! Kuolinpesän asiakairjoja tarkistetaan n. 3 kuukautta! Sanoivat 15.3. että tarkistavat vielä tammikuun alussa saapuneuta asiakirjoja. Pankin omissa ohjeissa lukee, että pankilla tulee olla kohtuullinen aika tarkistaa asiakirjat. Ei mitenkään hyväksyttävä aika eikä voi puhua asiakaspalvelusta. Toisella pankilla meni aikaa samaan tehtävään 3 päivää.
    J
    jukka_ruuskanenmaaliskuu 28, 2022

    Sama kokemus kuolinpesän asioiden hoidosta. Asiakaspalvelun puhelinnumero on täysin hyödytön, kukaan ei vastaa. Papereita on hierottu jo 3 kuukautta. On kuulemma ruuhkaa. Turha soitella perään sijoitusasiakkuudesta.

    H
    hannu_hyvarinenhuhtikuu 11, 2022

    Ei toimi tuo firma. Antakaa sanan kiertää ja kiertäkää firma kaukaa

    Lähetä
    Lähetä vastaus
    S
    siappo_ 1 arvostelu | heinäkuu 26, 2021
    Yleisarvostelu
    Plussaa
    Pieni korko
    Kehitettävää
    Pieni korko otetaan kyllä takaisin kaikessa. Paskin paikka ottaa autolaina! Tämän lainan jälkeen en asioi danske bankin kanssa missään asiassa.
    Lähetä
    Lähetä vastaus
    M
    Mika 1 arvostelu | syyskuu 16, 2019
    Yleisarvostelu
    Plussaa
    Olin hyvin tyytyväinen Leonia / Sampo aikaan. Niin tyytyväinen että se on kantanut näihin päiviin asti vaikkei kymmeneen vuoteen ole ollut todellakaan syytä.
    Kehitettävää
    Asiakkaan kuunteleminen -tätä ei danskessa harrasteta lainkaan.
    Lähetä
    Lähetä vastaus
    KN
    KARI NOKKALA 1 arvostelu | heinäkuu 6, 2019
    Yleisarvostelu
    Plussaa
    EN MIHINKÄÄN !
    Kehitettävää
    TÄMÄ PASKAPANKKI EI LÄHETÄ TURVAKORTTEJA AJOISSA , PANKKISIIRROT TRUSLYN KAUTTA EI ONNISTU NUMEROITA VAAN MENEE TUNNUSKORTILTA !
    Lähetä
    Lähetä vastaus
    I
    Irina 1 arvostelu | kesäkuu 10, 2019
    Yleisarvostelu
    Plussaa
    -
    Kehitettävää
    Asiakaspalvelu on todella huonoa. Asioita unohdellaan, ei tiedetä vastausta eikä edes yritetä selvittää asioita lukuisista soitoista huolimatta. Täysin ammattitaidotonta sekoilua!
    Lähetä
    Lähetä vastaus
    CP
    Ching ping kuen 1 arvostelu | huhtikuu 15, 2019
    Yleisarvostelu
    Plussaa
    -
    Kehitettävää
    Danskessa kun yrittää selvitä asia niin usein miten sieltä tulee vastaus"mä en voin sille mitää".
    Lähetä
    Lähetä vastaus
    PP
    Pettynyt Pariskunta 1 arvostelu | tammikuu 22, 2019
    Yleisarvostelu
    Plussaa
    -
    Kehitettävää
    Palvelu tökeröä ja heikkoa. Myös meillä meni turvakortit jumiin viime viikolla Danske Bankin sivujen pätkiessä. Uusien korttien haku 2x20euroa. Miten pankki voi periä maksua omien sivujen kaaduttua?? Sama vastaus myös meillä: koska olette itse tilanneet uudet turvakortit :D Siis häh?? Tottakai ne on tilattava jos meinaa laskuja maksaa ja vanhat kortit jumissa!
    Lähetä
    Lähetä vastaus
    SL
    Seppo Lehtovirta 1 arvostelu | tammikuu 17, 2019
    Yleisarvostelu
    Plussaa
    -
    Kehitettävää
    Eilen ollessani töissä yritin kirjautua Danske Bankin tililleni, joka alkoi herjaamaan "turvakortin numero väärin". Yleensä kun turvakortin tunnusluvun näppäilee väärin, se kysyy toista turvakortin numeroa. Nyt se kysyi kolmasti samaa ja turvakorttini lukittui.
    Lähetä
    Lähetä vastaus
    Lisää arvosteluja

    Arvostele Danske Bank

    Kaipaatko lisätietoa?

    Siirry palveluun ja lue lisää yrityksestä Danske Bank

    Lahjoitamme osan sivuston tuotosta hyväntekeväisyyteen.  Lue lisää