09 85667979Ma-Pe klo. 9:00-21:00. La-Su 9:00-17:00 (0€ + pvm/mpm)

7 vinkkiä henkilökohtaisen talouden hallintaan

Ovatko rahasi usein loppu jo kauan ennen seuraavaa palkkapäivää? Tai riittävätkö rahat juuri ja juuri, mutta senttiäkään ei jää säästöön? Tällaisissa tilanteissa kannattaa alkaa kiinnittää huomiota henkilökohtaisen taloutensa hallintaan. Jokainen säännöllisiä tuloja saava pystyy varmasti saamaan edes jotakin säästöön kuukausittain ja välttämään näin ns. kädestä suuhun-elämisen.

Kuukausittain säästöön jäävän summan ei tarvitse olla tuhansia tai edes satoja euroja. Jos säästäminen tekee tiukkaa, voi sen aloittaa aivan hyvin vaikkapa 20 eurosta per kuukausi.

Jos rahat kerta toisensa jälkeen tuntuvat olevan lopussa ennen palkkapäivää, kannattaa omista tuloista ja menoista laatia budjetti. Näin pysyy hyvin kartalla siitä, mihin rahat oikein kuluvat. Esimerkiksi monet harmittomat pikkuostokset saattavat syödä pankkitilin saldoa aivan huomaamatta, kun yksittäin edullisista ostoksista kertyy yhdessä iso summa.

Yksi tunnettu nyrkkisääntö oman talouden hallintaan on niin sanottu 10/30/60-sääntö. Tämä tarkoittaa sitä, että kuukausittain pitäisi saada 10% säästöön, 30% käyttää asumiseen ja 60% muuhun kulutukseen. Jokainen voi toki soveltaa tätä paremmin itselleen sopivaksi, mutta 10/30/60 on hyvä pohja lähes kenelle tahansa. Tätä sääntöä voi kokeilla ensin yhden kuukauden verran, ja tämän jälkeen soveltaa sitä itselleen sopivammaksi jos syytä on. Alla listaamme 7 erilaista pikkuvinkkiä, joista on niistäkin suurta apua talouden hallinnassa.

Näillä vinkeillä oma talous takaisin hallintaan

  1. Älä kuluta yli varojesi. Jos tämän noudattaminen on vaikeaa, ala pitää kirjata kuukasittaisista tuloistasi ja menoistasi. Tämän voi tehdä esimerkiksi Excel-taulukon muodossa, mutta nykyisin on vielä kätevämpää on ladata joku tähän tarkoitetuista sovelluksista.
  2. Lopeta turhien heräteostosten tekeminen. Osta vain asioita, joita oikeasti tarvitset.
  3. Saadessasi palkan tilille, maksa aina ensin koko kuukauden pakolliset laskut ja muut menot pois. Näin kuun lopussa ei tule ikäviä yllätyksiä, kun rahat eivät enää kulutuksen jälkeen riitäkään vaikkapa vuokraan.
  4. Suunnittele ruokaostokesi tarkkaan ja osta ruokaa kerralla pidemmäksi ajaksi. Jokapäiväinen suunnittelematon kaupassakäynti kannustaa heräteostoksiin ja viikoittainen ruokabudjetti paisuu todella helposti.
  5. Keskitä ja kilpailuta menojasi. Esimerkiksi sähkösopimukset, puhelinliittymät ja vakuutukset kannattaa aina kilpailuttaa. Näin voi yhtäkkiä huomata säästävänsä kymmeniä euroja kuukaudessa.
  6. Älä kahmi itsellesi osamaksusopimuksia. Monet ihmiset ostavat tavaroita osamaksulla. Kun maksettavana onkin yhtäkkiä useita eri osamaksusopimuksia, eivät kuukausitulot välttämättä enää riitäkään.
  7. Jos sinulla on ongelmia taloutesi kanssa, älä pelkää kohdata niitä. Jos et kykene maksamaan jotakin laskua, ota yhteyttä laskun lähettäjään jotta voitte sopia tilanteesta. Vakavammissa tapauksissa kannattaa olla yhteydessä esimerkiksi oman kunnan velkaneuvontaan.

 Pivo ja muut sovellukset tekevät rahankäytön hallinnasta helppoa

Tärkeimpänä vinkkinä talouden haltuunottoon on budjetointi. Budjetoinnin tueksi on nykyään saatavilla useita käteviä älypuhelimeen ladattavia sovelluksia. Suomessa näistä suosituin on Osuuspankin Pivo. Pivoa on ladattu jo 1,2 miljoonaa kertaa. Sen kautta voi kätevästi budjetoida rahaa kuukaudeksi eri kulutuskohteisiin ja seurata näin niihin kuluvia rahamääriä. Esimerkiksi ravintolaruokailut voi pitää kurissa budjetoimalla niille tietyn summan, jota ei saa ylittää.

Pivo on yhteydessä käyttäjän verkkopankkiin, ja laskee sitä kautta automaattisesti kuluvaa rahaa. Vaikka kyseessä on Osuuspankin sovellus, voivat sitä käyttää muidenkin pankkien asiakkaat.

Budjetoinnin lisäksi Pivoa voi käyttää esimerkiksi lähi- ja mobiilimaksamiseen. Se myös kilpailee Mobile Payn kanssa kätevimmästä ihmisten välisestä rahansiirtotavasta.

Lisäsäästön toivossa voit lukea listaamamme 195 säästövinkkiä.

Yksityisyysasetukset

Financer.com-verkkosivun käyttö vaatii meidän käyttöehtojen ja tietosuojakäytännön hyväksymisen. Käytämme evästeitä liikenteen analysoimiseen ja verkkosivuston toiminnan kehittämiseen. Osa evästeiden käytöstä vaatii sinun aktiivisen suostumuksen tietojen keräämiseen. Voit lukea lisää kolmansien osapuolten tarjoamista palveluista tai poistaa suostumuksesi milloin tahansa meidän yksityisyysasetuksista.

Facebook-markkinointi

SEO Solutions Ltd. ("Me") on Financer.com-verkkosivuston ylläpitäjä. Käytämme Facebook Pixeliä markkinoinnin kohdentamiseen sivuston vierailijoille Facebookissa ja Pixelin avulla voimme seurata markkinoinnin tehokkuutta. Kaikki tiedot ovat anonyymeja ja tietoja käytetään vain tilastotarkoitukseen. Facebook saattaa yhdistää näitä tietoja henkilökohtaiseen Facebook-tiliisi ja saattaa käyttää näitä tietoja omiin markkinointitarkoituksiinsa. Voit muokata ja hallita näitä tietoja Facebook tilisi asetuksista.