WIKI

Mitä ovat kasvuosakkeet eli tulevaisuuden osakkeet?

Rahoitusalalla kasvuosake on sellaisen yrityksen osake, jonka liikevaihdon ja tuloksen odotetaan kasvavan keskimääräistä nopeammin. Kasvuosakkeiden P/E-luku on usein korkea (25-100 tai jopa enemmän) ja osakkeen korkea hinta perustuu koviin kasvuodotuksiin tulevaisuudessa.

Kasvuosakkeet eli tulevaisuuden osakkeet

Kasvuosakkeella tarkoitetaan sijoittamisen maailmassa osaketta, jonka hinnan (eli pörssikurssin) odotetaan kasvavan voimakkaasti tulevaisuudessa.

Monet sijoittajat suosivat kasvuosakkeita, sillä he haluavat saada nopeaa tuottoa. Kasvuosakkeen vastakohta on arvo-osake.

Kasvuosakkeen nykyinen hinta voi olla korkea, sillä sijoittajat odottavat yhtiön kasvavan. Sen markkina-arvo voi olla korkea verrattuna yhtiön tulokseen tai liikevaihtoon. Lyhyesti sanottuna kasvuosakkeet ovat tyypillisesti niitä yhtiöitä, joille sijoittajat asettavat kovimmat kasvuodotukset.

Kasvuosakkeet lyhyesti:

  • Kasvuosakkeet ovat niitä yrityksiä, joiden odotetaan kasvattavan myyntiä ja tulosta markkinoiden keskiarvoa nopeammin.
  • Kasvuosakkeet näyttävät usein kalliilta P/E-lukujen suhteen, mutta tällaiset tuloskertoimet voivat itse asiassa olla halpoja, jos yritys jatkaa nopeaa kasvuaan.
  • Koska sijoittajat maksavat korkean hinnan kasvuosakkeesta kasvuodotusten perusteella, jos nämä odotukset eivät toteudu tai jos esimerkiksi yritys joutuu rahoitusvaikeuksiin, osakekurssit voivat nopeasti laskea.
  • Kasvuosakkeet eivät yleensä maksa osinkoja.
  • Kasvuosakkeen vastakohta on yleensä arvo-osake.

Mitä ovat kasvuyhtiöt?

Kasvuyhtiöt nousevat yleensä nopeasti sijoittajien ja koko kansan tietoisuuteen, kun yritys julkaisee uusia innovaatioita tai tuotteita. Otetaan esimerkiksi sähköautoyhtiö Tesla, joka on yksi tunnetuimpia kasvuyhtiöitä.

Kasvuyhtiöt voivat kasvaa keskimääräistä pörssiyritystä vauhdikkaammin. Samalla ne tarjoavat sijoittajille korkeaa tuottopotentiaalia lyhyelläkin aikavälillä. Jotkut parhaista kasvuosakkeista ovatkin tarjonneet erinomaisia tuottoja sijoittajille.

Juuri esimerkiksi Teslan osakkeen hinta yli 25-kertaistui vuosina 2019-2021. Samalla aikaa yhtiön P/E-luku oli jopa yli 1300.

Teslan osakkeen kasvu on ollut hurjaa

Viimeisen vuosikymmenen aikana kasvuyhtiöihin sijoittaminen on ollut yksi tuottavimmista sijoitustyyleistä. Muun muassa vuosina 2020-2022 kasvuyhtiöt menestyivät hyvin.

Mutta sijoittajien huolena on, miten pitkään kasvu jatkuu. Kasvuosakkeen hinta voi nopeasti laskea, jos sijoittajat alkavat kotiuttaa voittoja tai jos talouden tila muuttuu.

Miten löytää hyviä kasvuyhtiöitä?

Kasvuyhtiöiden löytäminen ennen osakekurssin voimakasta kasvua on erittäin haastavaa.

Yhtiöiden kasvuodotuksilla spekulointi on myös riskialtista, joten kasvuyhtiöihin sijoittaminen sopii parhaiten sijoittajille, jotka voivat ottaa enemmän riskiä ja joiden sijoitushorisontti on pitkä.

Kasvuyhtiöitä voi pyrkiä löytämään esimerkiksi näiden pointtien kautta:

  • Kasvuyhtiöt ovat yleensä suhteellisen nuoria yrityksiä teknologian, lääketieteen tai uusien innovaatioiden alalla
  • Kasvuyhtiöt jahtaavaa uusia innovaatioita ja niin sanotusti ”rikkovat rajoja” ja vanhoja normeja
  • Uusien trendien seuraaminen on tärkeää
  • Tutustu yhtiöihin, joiden ala on nopeassa kasvussa ja yrityksen liikevaihdon kasvu on ollut nopeaa

Kasvuyhtiöt ja -osakkeet Suomessa

Monet suomalaiset teknologiayritykset ovat pärjänneet hyvin markkinoilla ja ne ovat joitakin parhaista kasvuyrityksistä. Esimerkiksi vuonna 2019 sadasta nopeimmin kasvavasta yrityksestä joka seitsemäs yritys oli suomalainen.

Yksi parhaista kasvuosakkeista viime vuosina on ollut Harvia. Tämän yhtiön kasvu on ollut vauhdikasta ja yhtiön liikevaihto kasvoi pari vuotta sitten 65 prosentilla ja euromääräisesti se oli jopa 46,2 miljoonaa euroa. Liikevoitto oli tuolloin jopa 25,5 prosenttia.

Paljonko maksat kaupankäyntikuluja osakkeista?

Vertailumme mukaan sijoittaja, jolla on 100 000 euron osakesalkku ja joka tekee 20 kauppaa vuodessa voi maksaa kaupankäynti- ja säilytyskuluja jopa yli 600 euroa vuodessa.

Kulujen minimoiminen on tärkeää kaikille sijoittajille, jotta kulut eivät syö tuottojasi. Siksi välittäjät kannattaa vertailla Financer.comin vertailussa! Vertailimme 11 välittäjän kulut ja ehdot.

Vertaile osakevälittäjät

Kasvuyritykset Yhdysvalloissa

Jotkut yhdysvaltalaiset yritykset ovat suurimpia ja tunnetuimpia maailmassa. Muun muassa jokaisen tuntema Adobe, Autodesk ja Netflix ovat myös suomalaisille tuttuja yrityksiä, jotka kuuluvat myös parhaiden kasvuyritysten joukkoon Yhdysvalloissa.

💡Vinkki: Vertaile osakevälittäjät Financer.comissa ja käy kauppaa Yhdysvaltalaisilla osakkeilla jopa ilman kaupankäyntikuluja

Adobe

Ohjelmistoyhtiö Adobe on jopa yli sadan miljardin dollarin arvoinen ja viime vuosina se on kasvattanut liikevaihtoaan jopa 20 prosentin vuosivauhdilla. Analyytikot olettavat saman tahdin jatkuvan ainakin toistaiseksi.

Nykyisillä konsensusennusteilla Adoben voittomarginaalit yltävät jopa 40 prosenttiin. Kasvun ajurina toimivat etenkin pilvipalvelut, joita käytetään tänä päivänä enemmän kuin koskaan.

Autodesk

Autodeskin suunnitteluohjelmien avulla voidaan suunnitella kaikkea maan ja taivaan välillä. Niiden avulla on nimittäin suunniteltu muun muassa taloja, siltoja, teitä, pelejä ja elokuvia.

Joitakin vuosia takaperin tämä yritys keräsi suurimman osan liikevaihdostaan lisensseistä, mutta nykyään sen suurimmat tuotot tulevat tilauksista. Toimintamallin muuttaminen on ollut menestyksekästä sekä yhtiölle että osakkeelle. Konsensusennusteen mukaan lähivuosina voidaan odottaa jopa 20 % liikevaihdon kasvua.

Netflix

Netflix on jokaiselle tuttu suoratoistopalvelu, jonka viiden vuoden arvonnousu hipoo jopa 700 prosenttia. Yhtiön liiketoiminta perustuu vain tilaajamaksuihin eikä mainostuloihin.

Tilaajamäärän odotetaan nousevan jopa 50 000:lla per vuosi. Liikevaihdon kasvu on jopa 30 % tuntumassa ja osakekurssiin liittyvät kovat odotukset.

Mitä ovat tulevaisuuden osakkeet?

Tulevaisuuden osakkeisiin kuuluvat tällä hetkellä muun muassa Pfizer, Nordea, Amazon ja Apple.

Nämä megasuuret yritykset ovat tahkoneet tuottoa ja ovat sijoittajien arvioiden mukaan noususuunnassa myös tulevaisuudessa.

Pfizer

Pfizerin osakekurssin kehitys

Pfizer on lääkeyhtiö, jonka valmistama koronavirusrokote sai ensimmäisenä hyväksynnän ja käyttöluvan maailmanlaajuisesti. Muiden yhtiöiden rokotteiden yhteydessä on ilmennyt vakaviakin sivuvaikutuksia, mutta Pfizerin valmistama rokote on tutkijoiden mukaan tällä hetkellä markkinoiden turvallisin.

Yhtiön kasvuennusteeseen vaikuttaa muun muassa se, että Pfizerin rokotus saatetaan ottaa käyttöön myös muissa maissa, joissa on tähän saakka käytetty muita rokotteita. Pfizer voi myös luottaa tulovirtojensa jatkuvuuteen, sillä rokotteista maksavat kokonaiset valtiot eivätkä yritykset tai yksityishenkilöt.

Nordea

Nordea osakekurssin kehitys

Nordea on suomalaisillekin tuttu pohjoismaiden suurin pankki. Sen markkina-arvo on vakaa ja sen osaketta on pidetty likviditeettinsä puolesta erinomaisena.

Viime vuosina Nordea on panostanut sijoituspalveluihin, mikä näkyi myös asiakaskannan käyttäytymisessä viime vuoden alussa. Nordea saattaa olla hyvä sijoitusvaihtoehto heille, jotka hakevat vakaata pitkän aikavälin sijoituskohdetta. Nordea on myös tunnollinen osingonmaksaja, mikä on sijoittajille vain positiivinen uutinen.

Amazon

Maailmanlaajuisen pandemian aikana monet yritykset kärvistelivät ja kuihtuivat, mutta Amazon vain jatkoi kasvuaan. Tilausmäärät Amazonin verkkokaupasta lisääntyivät huimasti pandemian aikana, kun kaupankäynti siirtyi fyysisistä kaupoista nettiin.

Amazonin aggressiivinen kasvu on jatkunut jo monen vuoden ajan, mutta pandemia vain buustasi sen menestystä. Vuonna 2021 sen markkinaosuus kasvoi vain lisää eikä se näytä hidastuvan myöskään vuonna 2022.

Tilausten tekeminen Amazonin verkkokaupasta on helppoa ja maailmanlaajuiset nopeat toimitukset tekevät monipuolisesta Amazonista ensisijaisen verkkokaupan monille kuluttajille.

Apple

Applen osakekurssin kehitys

Nokian puhelinliiketoiminnan tappaja Apple on teknologiajätti, joka on ollut vakaalla jalansijalla jo monen vuoden ajan. Applen pörssikurssi on jopa kasvanut tasaisesti vuoden 2021 keväästä saakka, sillä yhtiön tuotteet saavuttivat uudenlaista kiinnostusta vuoden 2020 pandemian aikana ihmisten ollessa jumissa kotona.

Muun muassa kuuluisa sijoittaja Warren Buffet mietti viime vuoden toukokuussa, oliko hänen päätöksensä myydä omat Applen osakkeensa suuri virhe. Monet sijoittajat ovat olleet hiljattain varovaisempia, sillä puheet Yhdysvaltojen suuresta inflaatioriskistä saavat sijoittajat miettimään sijoituksiaan kahdeksi. Tämä ei kuitenkaan näytä vaikuttaneen Applen osakkeiden menestykseen.

Mistä ostaa kasvuosakkeita?

Moni sijoittaa kasvuosakkeisiin Suomen ulkopuolelle, etenkin Yhdysvaltoihin. Ulkomaisien osakkeiden ostossa kaupankäyntikulut nousevat helposti pilviin, jos käytät Nordnettia tai oman pankkisi osakevälittäjää. Ulkomaisiin osakkeisiin suosittelemme Etoroa tai Degiroa. Suomalaisiin osakkeisiin paras vaihtoehto on silti tuttu ja turvallinen Nordnet.

Tässä muutama suositus osakevälittäjistä:

Nordnet logodegiro logo
Kaupankäyntikulut0,055%/3€ – 0,30%/20€ pörssistä ja kauppojen määrästä riippuenEU: 0,5€+3,9€, US: 0,50€+0€0%/$0
Muut kulutSuperrahastoille kulut 0€Optiot, futuurit: 0,75€Nostomaksu $5, aktiivisuusmaksu $10/kk jos et kirjaudu tilille viimeisen 12kk aikana.
OsakesäästötiliKylläEiEi
EdutParas aloittelijoille ja kotimaisiin osakkeisiinMonipuolisin ulkomaisiin osakkeisiin, edulliset kulutHalvin osakevälittäjä
MiinuksetKallisEi kotimaisia osakkeitaVain joitain kotimaisia osakkeita
ArvosteluLue arvosteluLue arvosteluLue arvostelu

Financer.com vertaili 11 eri osakevälittäjän hinnastot, edut ja miinukset. Katso vertailu ja paljon muuta tietoa osakevälittäjistä tästä:

Oliko artikkeli hyödyllinen?

Anna ensimmäisenä palautetta

Lähteet
KirjoittajaJussi Yli-Korhonen

Toimin Financer.com Suomen maajohtajana. Olen kiinnostunut oman talouden hoidosta, sijoittamisesta ja säästämisestä. Haluan tarjota hyödyllistä tietoa ja auttaa lukijoitamme tekemään fiksumpia taloudellisia päätöksiä.

Jaa
Read Icon758 lukukertaa
Päivitetty: toukokuu 19, 2022

Lahjoitamme osan sivuston tuotosta hyväntekeväisyyteen.  Lue lisää