Kirjoittajasta
Raha-asiat, sijoittaminen ja yrittäminen ovat aina kiinnostaneet minua.
Ensimmäisen ”bisnekseni” aloitin 7-vuotiaana myymällä havukransseja ja joulutonttuja koulun joulumyyjäisissä. Myyjäisten nuorimpana taisin tehdä myyjäisissä parhaan tilin myymällä loppuun kaiken, mitä olin myyjäisiin tuonut.
Aktiivisempi raha-asioista huolehtiminen alkoi kiinnostaa teini-ikäisenä ensimmäisten kesätöiden myötä. Paneuduin opiskelemaan osakkeita, säästämistä ja muita raha-asioita omatoimisesti seuraamalla talousuutisia ja kävin usein pankin sijoitusneuvonnassa. Aloin sijoittaa osakkeisiin 15-vuotiaana; kesätyörahoilla ostin lähinnä Fortumin ja Nesteen osakkeita sekä kotimaisia rahastoja.
Opiskellessani Aalto-yliopistossa tuli melko nopeasti selväksi, ettei opintotuki riittänyt vuokran ja muiden kulujen maksuun. Vaikka opintolainassa on monia etuja, en halunnut nostaa lainaa arjen kulujen rahoittamiseen. Sen sijaan ryhdyin etsimään tuloja netissä työskentelemällä. Ryhdyin kirjoittamaan enimmäkseen talouteen ja lainoihin liittyviä tekstejä yritysten blogeihin ja markkinointiin sekä käänsin tekstejä englannista suomeksi.
Financer.com oli alkutekijöissään, kun lähdin mukaan käytännössä firman ensimmäiseksi työntekijäksi parin osa-aikaisen työntekijän ohelle. Aloitin Financer.com Suomen maajohtajana vuonna 2015 ja palvelu lanseerattiin Suomessa myöhemmin samana vuonna.
Financerilla olen kirjoittanut yli 400 artikkelia sijoittamiseen, lainoihin ja talouteen liittyen. Tekemiäni hintavertailuja ja selvityksiä on käytetty lähteenä ja niistä on uutisoitu Ylen, Kauppalehden ja Taloussanomien kaltaisissa medioissa.
Minun tavoitteeni on tehdä Financer.comista Suomen kattavin talouden hintavertailupalvelu. Pidän tästä työstä valtavasti, ja uskon, että talousasioista puhuminen helposti ymmärrettävässä muodossa on tärkeää. Sitä myötä toivon, että pystymme auttamaan jokaista vertailemaan eri palvelut sekä pitämään huolta omista raha-asioistaan.
Työkokemus
Työkokemus
- Opiskelin Aalto-yliopistossa tuotantotaloutta ja energiatekniikkaa
- Aloitin Financer.comin Suomen maajohtajana vuonna 2015
- Työtehtävään lisättiin Teamleader-rooli vuonna 2016
- Vuodesta 2019 lähtien otin vastuun myös Financer.com-sivuston kehityksestä Product Owner -roolin myötä
Kirjoittajalta
Opintolainan sijoittaminen – Kannattaako opintolaina sijoittaa?
3.10.2022 Lukuaika 7 min
Parhaat ETF-rahastot vuonna 2023
12.7.2022 Lukuaika 10 min
Osakesäästötili vai arvo-osuustili – kumpi tili kannattaa valita?
19.5.2022 Lukuaika 13 min
Mihin kannattaa sijoittaa? 44 sijoituskohteen jättilista
20.10.2022 Lukuaika 39 min
25 talouden naisjohtajaa – Tunnetko listan nimet?
19.5.2022 Lukuaika 25 min
Parhaat sijoituskirjat 2023 – 16 suosikkia
28.3.2023 Lukuaika 20 min
20 suomalaista talouden ja raha-asioiden vaikuttajaa
19.5.2022 Lukuaika 20 min
Korkojen nousu häämöttää – miten varautua korkojen nousuun?
19.5.2022 Lukuaika 5 min
Mitä kryptovaluuttaa kannattaa ostaa 2023 – Top 10 parhaat kryptovaluutat
20.10.2022 Lukuaika 10 min