Työvoimasta pulaa yhä useammalla alalla

Alle minuutti

Työ- ja Elinkeinoministeriö on julkaissut uuden ammattibarometrinsä, jossa arvioidaan eri ammattikuntien kysyntää eri puolilla Suomea. Niin sanottujen työvoimapula-alojen määrä on kasvanut vuoden 2017 kevään 24:stä alasta nyt 48 alaan.

Tällä hetkellä sekä lähitulevaisuudessa pulaa on erityisesti sosiaalialan ammattilaisista sekä erilaisista rakennusalan työntekijöistä. Rakennusalalla pulaa on niin suorittavan työn tekijöistä kuin työnjohdostakin. Pula-ammattien listan ykkösenä komeilee siellä pitkään viihtynyt puheterapeutin ammatti, jonka pula ei ota laantuakseen. Listan kovimpiin nousijoihin kuuluvat esimerkiksi lastentarhanopettajat.

Monenlaiset ammattiautoiluun liittyvät alat kärsivät nekin työvoimapulasta. Pulaa on esimerkiksi taksi- ja pakettiautonkuljettajista. Myös ammattipätevyyksiä edellyttävä kuljetusalan työntekijät kuten kuorma-autojen ja erikoisajoneuvojen kuljettajat ovat haluttua tavaraa työmarkkinoilla.

Uutena, aivan erilaisena ammattina listalta löytyvät myös ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät.

Suurena syynä ”pula-ammattien” määrän kasvuun on viimeisen vuoden aikana rajusti parantunut työllisyystilanne. Kesäkuun 2017 ja kesäkuun 2018 välillä jopa 100 000 ihmistä on työllistynyt, jotkut osa-aikaisiin ja jotkut täysipäiväisiin töihin.

Monella alalla on siis nyt pitkästä aikaa työntekijän markkinat.